Keravan Pesis-Juniorit ry

Keravan Pesis-Junioreiden ohjattu toiminta keskeytyksissä 13.4.2020 saakka Korona-viruspandemian vuoksi.

 

KePe ry:n hallitus kokouksessaan 17.3. päätti, että kaikki KePe ry:n joukkueiden toimintojen keskeytyminen jatkuu ainakin 13.4.2020 asti Valtioneuvoston antaman rajoituksen yleisillä paikoilla kokoontumisen vuoksi.

Epäillessänne itsellänne Korona-virustartuntaa, toimikaa viranomaisohjeiden mukaisesti. Ohjeita löytyy mm. Keravan terveyskeskuksen kotisivuilta (https://terveyspalvelut.kerava.fi).

Muistutamme edelleen oman ennaltaehkäisevän toiminnan kuten hyvästä käsihygieniasta huolehtimisen ja flunssa / koronaoireiden ilmaantuessa kotona pysymisen tärkeydestä.

Tulemme tiedottamaan toiminnan jatkumisesta / tauon pidentämisestä ennen 13.4.2020.

 

Lisätietoja

Jarmo Kuusimaa
puheenjohtaja
Keravan Pesis-Juniorit ry
0442376673

Talven harjoitukset ovat käynnistyneet!!

 

Nyt on mahdollisuus tulla mukaan mukavaan harrastukseen.

Klikkaa ylhäällä olevaa valikkoa "Joukkueet".

Valitse sielä joukkue, jonka yhteystiedot haluat.

 

Uuten ryhmänä alkaa Naperopesis, joka harjoittelee kaksi kertaa viikossa; tiistaisin ja sunnuntaisin. Tiistaina harjoituksissa on yleistä liikuntaa mukavan tekemisen merkeissä.

Keravan Pesis-Juniorit ry.Etelän Pesis ry.Pesäpalloliitto

KePe Uutisia

RSS

#pesis #kepe Twiittejä